Tavalla tai toisella joulun tulo on aina jokavuotinen yllätys. Joka joulu moni päättää hankkia ensi vuoden joululahjat ajoissa.

Joulun ajasta olisi ihana nauttia ja tehdä valmistelut ajoissa ja kiireettömästi. Joulumusiikki soi ja kynttilät palaa. Tunnelmallinen vuodenaika tuo rauhaa pimeyteen. Näinkin voisi olla, mutta totuus on usein toinen.

Itse odotan tätä joulumielen alkamista usein niin kauan, että kiire tulee. Joskus tarvitaan se kuuluisa viimehetki jolloin vasta asiat alkaa tapahtumaan. 

Nyt marraskuun lopussa on​ viimein aika tehdä tästä tänä vuonna totta. Tee lista töistä ja hankinnoista juuri nyt esim. ketä haluaa ilahduttaa ja kiittää​ yhteistyöstä, ja millä lahjalla.

Jouluna halutaan kiittää ​henkilökuntaa, asiakkaita ja yhteistyökumppaneita. Mihin halutaan vaikuttaa, mitä merkityksellisyyttä ilmaistaan ja millä nyt haastavina aikoina lähdetään rakentamaan uutta vuotta? Muista että joulu tulisi olla hyvänmielen juhla-aikaa!

Pitääkö hankkia jokaiselle oma yksilöllinen lahja vai kaikille sama? Mikä on tämän vuoden teema lahjalle, liittyykö se esim. hyvinvointiin ja jaksamiseen? Olisiko nyt hyvä hetki kokeilla lahjakortteja jolloin saaja voi itse valita haluamansa tuotteen? Vaihtoehtoja on paljon.

Oli kyseessä sitten pieni tai isompi lahja, on ihanaa kun huomataan.
Tässä vielä ​parhaat vinkkimme oikean joululahjan valintaan:

  1. Saaja arvostaa henkilökohtaista lahjaa. Mieti siis mitä kyseinen lahjansaaja haluaa tai onko hän kenties jo antanut vinkin mitä tarvitsee
  1. Ekologinen ja kestävä lahja on aina pitkäikäinen. Ympäristöystävällisiä arvoja arvostetaan aina, ja näitä voi näyttää myös käytännössä lahjoissa.   
  1. Hemmottelua tukeva lahja osoittaa että välität. Joskus jouluna tulee hyvästä suunnittelusta huolimatta stressiä, joten hemmottelulahjat ovat aina tykättyjä.
  1. Hyvinvointia tukeva lahja voi olla esim. jumppakuminauha, hengityssuojat, retkeilytuote tai heijastava turvatuote. Nämä ovat usein pitkään käytössä ja tarpeellisia saajalle. 
  1. Etkö ole varma mitä toinen haluaa? Lahjakortti on varma valinta! Jos sopivan lahjan keksiminen on vaikeaa ja haluat olla varma siitä että lahjansaaja on mielissään lahjasta, kannattaa hankkia lahjakortti. Kun lahjansaaja saa itse valita lahjansa, on se aina varmasti juuri sitä mitä hän toivoo! Lahjakortti on myös hyvä vaihtoehto jos lahjansaajia on monia, ja monipuolisen, kaikille sopivan lahjan löytäminen on vaikeaa.
  1. Joululahjan valinta voi joskus olla vaikeaa. Muista kuitenkin että yllättäminen ja yllättyminen on aina ihanaa! Ajatus on tärkein! Anna joululahja ja jaa hyvää mieltä. 

Psst! Meillä on tällä hetkellä käynnissä joululahjakampanja. Kun tilaat Sagaformin valikoimasta joululahjoja yli 500€:lla, annamme 10% alennuksen tilauksestasi. Kampanja voimassa 30.11.2020 asti. 

Saat siis tehdä kuvaston tuotteista täysin oman valikoiman. Voit valita vaikka jokaiselle oman henkilökohtaisen tuotteen tai ostaa lahjat itsellesi.

Hyödynnä tarjous nyt! Selaa kuvastoa tästä!

Varaa tästä veloitukseton puhelinaika ja keskustellaan juuri nyt ajankohtaisista hankinnoista!